Laman ja nousun vuosikymmen

1980-luvun nousukauden huuma haihtui 1990-luvun alussa nopeasti: Suomi joutui devalvoimaan markan 1991 ja seuraavana vuonna laittamaan valuuttansa kellumaan. Valtio oli taannut pankkien lainat jo aiemmin. Tämä ei riittänyt, sillä pankeille jouduttiin maksamaan pankkitukea, jota kaikki pankit myös ottivat vastaan. Vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen talous jälleen virkistyi.


Timo T. A. Mikkonen: Moskova 1.5.1990.

Eräs syy Suomen talouden syöksyyn oli Neuvostoliiton hajoaminen 1991 ja sitä kautta idänkaupan romahtaminen. Kaupalle piti etsiä suurelta osin uusi suunta lännestä. Laman myötä valtaan nousi Esko Ahon johtama keskustavetoinen hallitus, joka vei Suomen Euroopan unioniin. Euroopan ytimeen Suomea yritti tämän jälkeen viedä Paavo Lipposen johtama hallitus, mutta tämä ei oikein onnistunut.

Urheilurintamalla Suomen jääkiekkoilijat saivat lopulta ensimmäisen MM-kullan 1995 ja Jani Sievinen kauhoi uinnin kolminkertaiseksi Euroopan mestariksi. Heli Rantanen voitti keihäänheiton olympiakultaa Atlantan olympialaisissa 1996 ja Mika Häkkinen Formula I:n maailmanmestaruuden vuosina 1998 ja 1999. Lisäksi Kalle Palander voitti 1999 pujottelun maailmanmestaruuden. Suomalainen urheilumenestys oli lajeja katsoen monipuolistunut.

Kulttuurin alalla saatiin arkkitehtuurissa paljon puhetta aiheuttanut nykytaiteen museo Kiasma. Steven Hollin suunnittelema museo valmistui vuonna 1998 keskeiselle paikalle Helsingin keskustaan. Rakennuksen muotokieli ja sen paikka Mannerheimin ratsastajapatsaan taustana herätti porua, joka on pitkälti unohtunut vuosien kuluessa. Myös tasavallan presidentille valmistui uusi virka-asunto Mäntyniemi, koska entinen virka-asunto Tamminiemi muutettiin museoksi. Reima ja Raili Pietilän suunnittelema rakennus valmistui 1993, joten presidentti Koivisto ehti asua siellä vain lyhyen aikaa. Kokonaan toisenlaista kulttuuria, mutta aivan yhtä suurta kansainvälistä huomiota saanutta edusti Leningrad Cowboys -yhtye, jonka yhteiskonsertti Aleksandrovin kuoron kanssa Helsingin Senaatintorilla kesällä 1993 oli todellinen mediatapahtuma.