Haku

Vuosikymmenet

Nykyaikaa etsimässä

Uusi vuosituhat toi suuren muutoksen Suomen poliittiseen elämään, kun maan presidentiksi valittiin ensimmäistä kertaa nainen, Tarja Halonen. Samanaikaisesti presidentin valtaoikeuksien kavennusta jatkettiin ja valtaa siirrettiin lisää pääministerille ja eduskunnalle. Tämä tie oli aloitettu jo Presidentti Koiviston aikaan ja huipentui nyt. Halosen edeltäjä Martti Ahtisaari oli jo presidenttikaudellaan aloittanut toiminnan rauhanedistäjänä ja presidenttikauden jälkeen teki siitä elämänuran. Hänen perustamansa Crisis Management Initiative -järjestö on ollut osallisena muun muassa Acehin ja Kosovon rauhanneuvotteluissa. Työstään tunnustuksena hän on saanut muun muassa Nobelin rauhanpalkinnon.

Vuoden 2003 eduskuntavaalien voittajaksi tuli keskusta, ja maa sai ensimmäisen naispuolisen pääministerin. Pian kuitenkin paljastui, että pääministeri Anneli Jäätteenmäki oli saanut presidentin neuvonantaja Martti Manniselta salaisia asiakirjoja koskien Paavo Lipposen keskusteluja Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin kanssa. Irakgate, kuten sitä kutsuttiin, johti Jäätteenmäen eroon ja Matti Vanhasen nousuun uudeksi keskustan puoluejohtajaksi ja pääministeriksi.

elävämuisti valokuva
Tänään tässä ja nyt: J.J. Lehto ja Mika Häkkinen (1988).

Euroopan poliittinen ilmapiiri muuttui yhä oikeistolaisemmaksi ja kansallismielisemmäksi ja niin kävi myös Suomessa. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa perussuomalaiset sai suuren vaalivoiton, joka sai jatkoa vielä neljä vuotta myöhemmin. Sittemmin puolue on hajonnut sisäisiin linjaerimielisyyksiin.

Suomalainen urheilumaine sai pahan kolauksen Lahden MM-hiihdoissa 2001, kun kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni kielletyn Hemohes-infuusionesteen käytöstä. Näiden kuuden joukossa oli kolme mitaleja voittanutta. Kärähtäneiden joukkoon kuulunut Mika Myllylä ajautui kilpailukiellon jälkeen sivuraiteelle, jolta ei pysynyt palaamaan: hän teki itsemurhan 2011. Myönteisempää urheilumenestystä toi Kimi Räikkönen, josta tuli kolmas suomalainen Formula 1 -maailmanmestari vuonna 2007.

Erilaisten TV-kilpailujen aikakausi alkoi myös: esimerkiksi ensimmäinen Idols-voittaja Hanna Pakarinen on tehnyt pitkän uran, joskin kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Antti Tuisku on menestynyt vielä paremmin. Suomi sai myös viimein himoitsemansa Euroviisuvoiton Lordin kappaleella Hard Rock Hallelujah vuonna 2006.