Suomettuminen

Länsi-Saksasta levisi 1960-luvulla termi Finnlandisierung: sillä tarkoitettiin pientä maata, jonka ulkomaankauppaan ja sisäpolitiikkaan suurvalta vaikutti voimakkaasti. Sananmukaisesti se tarkoitti Suomen kaltaiseksi tulemista, mitä pidettiin länsimaiden kohtalona, jos ne antavat liikaa periksi Neuvostoliitolle. Käsite heikensi Suomen uskottavuutta puolueettomana maana ja presidentti Kekkonen sekä Suomen muu poliittinen johto pyrkivät voimakkaasti korostamaan Suomen puolueetonta ja sitoutumatonta asemaa.


Ystävien seurassa (1977).

Suomen itsensä kannalta vieläkin haitallisempaa oli ”itse-suomettuminen”, jolloin Neuvostoliiton kuviteltuja toiveita miellyttääkseen suomalaiset tekivät muun muassa poliittisia päätöksiä. Moskovan korttia vilauteltiin usein sisäpoliittisessa päätöksenteossa ja Neuvostoliitolle kielteisten kommenttien esittäjiä suljettiin politiikan ulkopuolelle.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen suomettumisen kausi on saanut ankaraa kritiikkiä osakseen. Samanaikaisesti on myös niitä, jotka pitävät suomettumista ovelana politikointina, jolla estettiin Neuvostoliiton liiallinen vaikutus Suomen asioihin. Keskustelu aiheesta jatkuu edelleen.